tiistai 19. maaliskuuta 2013

Banaanimousse ja karamellikastike

Huomasin eräänä iltana, että minulla oli muutama banaani kerennyt hieman mustumaan, joten oli jotain niistä keksittävä. Lähdin Gordon Ramsayn ohjetta banaanimoussesta suomentamaan ja huomasinkin, että minullahan on lähes kaikki ainekset kaapissa, mitä jälkiruokaan tarvitaan. Hieman jouduin kuitenkin soveltamaan, koska muutamat ainekset puuttuivat. Jälkiruoka oli kokonaisuudessaan melko täyteläinen, joten sopii kevyen ruuan kaveriksi.

Karamellikastike

1,5 dl kuohukermaa
40 g voita
100g fariinisokeria

Lisaa ainekset kattilaan. Anna seoksen lämmitä kiehumispisteeseen. Anna seoksen kuplia n. 1-2 minuuttia, jolloin kastikkeen tulisi muuttua hieman paksummaksi. Jäähdytä ennen tarjoilua.

Banaanimousse

3dl kuohukermaa
4 banaania
2 rkl sokeria
2tl raastettua appelsiinin kuorta
1 rkl appelsiinin mehua (korvaa sitruunamehulla, jos et heti tarjoile jälkiruokia. Tämä estää banaanin mustumisen)

Vatkaa kermavaahto kovaksi. Lisää muusatut banaanit, sokeri ja appelsiinin kuori ja mehu. Vatkaa sileäksi vaahdoksi.

Kun molemmat jälkiruuan ainekset ovat valmiita, kasaa niitä vuorotellen tarjoiluastiaan. Koristele esimerkiksi suklaarouheella (minulla ei ollut kaapissa, joten laitoin hieman fariinisokeria)

Ja sitten suut makiaksi ;)

-Jenni






1 kommentti:

  1. Näyttää herkulliselta, maistuis varmaan minullekin...pitääpä testata reseptiä :)

    VastaaPoista